Languages

Haku

 

Hiukkaset ja ilmastonmuutos –seminaari toi tutkijat, yritysmaailman ja päättäjät yhteen

Hiukkasfoorumi iltapäiväseminaari toi tutkimus- ja yritysmaailman edustajat yhteen pohtimaan, millaisia yhteistyömahdollisuuksia pienhiukkasten ilmastovaikutus avaa. Päättäjät kaipaavat tutkimustietoa päätöksenteon pohjaksi. 

 

Tutkimustulokset ovat osoittaneet, että ilmastonmuutosta arvioitaessa pienhiukkaset ovat suurin yksittäinen epävarmuustekijä. Hiukkasista riippuen ne voivat joko hidastaa tai nopeuttaa ilmaston lämpenemistä. Teemaa alustanut professori Peter Adams Carnegie Mellon University:sta muistutti, että vaikka mustalla hiilellä olisi myös viilentävä vaikutus ilmastoon, on sen vähentämistä jatkettava haitallisten terveysvaikutusten takia.  Lisää tietoa kuitenkin tarvitaan – erityisesti poliittisen päätöksenteon tueksi.

- Kansainvälisellä tasolla päättäjät eivät ole löytäneet riittävän tehokkaita keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, totesi ympäristöministeri Ville Niinistö

- Tiedemiesten ja poliitikkojen yhteistyö on entistä tärkeämpää. Päättäjät kaipaavat tietoa erityisesti, miten voidaan taloudellisesti kestävällä tavalla vähentää päästöjä.

- Suomalainen aerosolifysiikan ja – tekniikan tutkimus on maailman kärkeä. Suomessa tulisi hyödyntää enemmän uutta teknologiaa ja omia innovaatioita ilmastonmuutoksen ehkäisyssä. Suomi on tässä asiassa selvästi jäljessä esimerkiksi Ruotsia ja Saksaa, hän jatkoi.

Mahdollisina teknologisina ratkaisuina Niinistö näki kehittyneemmät polttoaineet ja –laitteet sekä päästöjen jälkikäsittelyn.

Ilmastonmuutoksen haittavaikutusten minimointi tulee tulevaisuudessa synnyttämään liiketoimintaa. Hiukkasfoorumin puheenjohtaja Markku Rajalan (Pegasor  Oy) mielestä nyt on korkea aika hyödyntää laajaa suomalaisosaamista. 

- Suomalaisen vahvan tutkimustiedon olisi muututtava bisnesideoiksi viidessä vuodessa, muuten joku muu hyödyntää osaamisen. Myös riskejä pitää uskaltaa ottaa, Rajala muistutti.

Seminaarin paneelikeskustelussa nousi esiin, että pelkkä teknologia ei ratkaise ongelmia. Ihmiskunnan on muutettava myös tapojaan ja käyttäytymistään ja opittava säästämään energiaa, muistutti Helsingin Energian ympäristäjohtaja Martti Hyvönen.

 

Kategoria: